Käyttäjäpalaute: | |
HMVK on perustettu 1948 ja on tänään Suomen suurimpia venekerhoja. Jäseniä on yli 800 ja veneitä kotisatamassa noin 300. Käytössä olevat ohjelmat 2013-: | |
Vierasvenesatama Käytimme ennen piirrettyyn karttaan tökättyjä erivärisiä nuppineuloja vieraspaikkoja hallinnoidessa. Nyt saamme käyttää Hassen tekemää ohjelmistoa, mistä näemme helposti vapaat paikat, voimme niitä syöttää etukäteen, muuttaa tietoja ja lisäksi tilastot ja arkistokin tulee ihan itsestään. Mukava piirre ohjelmassa on se, että saamme tulostettua ajankohtaisen vieraslistan yhteystietoineen yövartijoiden tiedoksi. Kaipasin ainoastaan tyhjää kenttää juoksevan numeroinnin lisäämiseksi, mutta vapaaseen kenttään voi saman tiedon laittaa itse. Sataman Vartiointi Aiempi käytäntömme oli jonottaa vartiovuoron varaamista kerhotuvalla tiettynä päivänä. Nyt kiireisempikin voi tehdä varauksen koneen kautta. Käyttäjälle se on simppeli; varaa vapaan vuoron rauhassa kotoa tai työpaikalta käsin ja hallinnoijalle se on aikaa säästävää kun ei puhelin pirise tai ovi käy tasaiseen tahtiin. Vartiovuorojen vaihdot sujuvat mutkattomasti, ja ohjelmasta voi tulostaa venepaikkalistat helposti. Vartiovuoron muistutustoiminto on erityisesti mieleeni, voin laittaa viikkoa ennen muistutuksen vartijalle tulevasta vartioinnista ja lisätä aina ajankohtaisia tietoja kullekin viikolle tuohon viestiin. Varausjärjestelmä Olemme käyttäneet ohjelmaa kevään veneenlaskuihin ja nyt syksyn vesiltänostoihin. Ajansäästö toimistossa on huikea, nyt kun jäsenet itsenäisesti valitsevat sopivan nosto- tai laskupäivän ja täyttävät tarvittavat venetiedot. Puhelinrumba on minimaalinen ja työpäivät pysyvät mukavan normaalin pituisina. Jäsenille voi laittaa vahvistuksen helposti ja tämä on saanut paljon positiivista palautetta käyttäjiltä.
Järjestämme myös erilaisia muita tapahtumia ja niihin voi ilmoittautua varausjärjestelmän kautta. On tärkeää saada ensisijaisesti vapautettua työn kuormitettavuutta mutta myös antaa jäsenelle vapauden tehdä valintoja itse sovelluksen kautta. Tulemme vielä jatkossa hyödyntämään tätä sovellusta muihin aktiviteetteihin.
HMVK, Toiminnanjohtaja
|